4A:n elokuva-arvostelu -Ponyo rantakalliolla

4 A Luokka kävi katsomassa 28.3.2014 elokuvan Ponyo rantakalliolla. Se oli hyvä, koska siinä oli hyvä käsikirjoitus ja jotkut kohdat olivat liikuttavia. Elokuva oli hyvä, mutta jotkut kohdat olivat vähän outoja, kuten silloin kun aallot tulivat autoa päin, mutta autolle ei käynyt mitään ja Ponyo juoksi aaltojen päällä vaikka oli muuttunut jo ihmiseksi, eikä ihmiset pysty juosta veden päällä, ilman että uppoavat  heti. Myöskään en pitänyt siitä, että Ponyon isä oli aika ilkeä. Mutta silti pidin elokuvasta.

3 Tähteä                                                                                                                               Sirja

Se oli hyvä elokuva. Välillä oli vähän tylsä (ehkä siksi että olen nähnyt se todella monta kertaa). Ponyo oli todella söpö kala. Koskettavat kohdat olivat esimerkiksi se kun Ponyo alkoi taas muuttua kalaksi ja silloin kun ponyo katosi. Piirrokset olivat kauniita ja aika kekseliäitä. Tykkäsin kohdista joissa Sosuke ja Ponyo olivat yhdessä koska molemmat silloin iloisia ja onnellisia. Elokuvassa oli myös paljon ihania kaloja ja muita mereneläimiä joita en ole ennen nähnyt. Ja siinä kuvastettiin miten meret ovat täynnä roskia. Joten voisi vähän miettiä kun on heittämässä roskia mereen. Ponyon isä oli vähän……outo? En oikein edes tiedä oliko hän velho vai joku taikuri. Se jäi vähän ihmetyttämään ja mietityttämään. Muuten todella hyvä elokuva TYKKÄSIN!

10 pistettä                                                                                                                            Senja

 

”Kun Sosugelle tuli haava niin Ponyo nuolaisi haavaa ja haava katosi ja haavasta tullut veri antoi Ponyolle voimia muuttuakseen kalasta ihmiseksi. Ponyon isäkin oli ollut ihminen mutta hän ei tykännyt olla ihminen.  Ja niin kun Ponyo koitti muuttua ihmiseksi niin hänen isä oli huolissaan. ”

10 pistettä                                                                                                                            Nenni

 

”Eli huono, siinä ei ollut toimintaa eikä vitsejä”

1 tähti                                                                                                                                    Lauri

”Ei sovi niille mitkä pitävät toimintaleffoista. Huonoa siinä on että siinä ei ole jännittäviä kohtia. Kuitenkin leffa sopii kaikille.”

6+ pistettä                                                                                                                           Yasin

”Elokuva oli hyvä, koska oli piirretty hyvin. ”

9½ pistettä                                                                                                                           Puja

”Sosuke on poika, jonka koti oli rantakalliolla. Sosuke löysi merestä kultakalan, jonka nimeksi hän laittoi Ponyo. Huono siinä leffassa se, että alku oli vähän tylsä.”

9 pistettä                                                                                                                              Lisandra

”Ponyo asui meressä. Ponyo halusi olla ihminen ja hän on saanut myös kaverin, jonka nimi on Sosukke.”

10+ pistettä                                                                                                                Hawo

”Se mummu oli tosi hauska silloin kun Sosuke näytti sen kalan hänelle. Silloin kun Ponyo ratsasti kalan päälle, se oli hieno,”

5+ pistettä                                                                                              Faramarz

”Oli tylsää, kun Ponyon isi piti Ponyoa vankina.  Hassu kohta oli, kun Poyno sanoi:  Ponyo tykkää Sosukesta.”

10 pistettä                                                                                                                            Kati

”Elokuvan loppu oli vähän tylsä koska siinä ei tapahtunut mitään erikoista.”

4 tähteä                                                                                                                                Elsi